Teknologian kehitys 1960-70-luvuilla
Teknologista kehitystä hallitsivat 1950-luvulta eteenpäin puolijohteet, joita myös Salora käytti yhä enemmän tuotteissaan. Vuonna 1959 Bambi-matkaradio oli ensimmäinen kokonaan transistoroitu laite Saloran ja Suomen radioteollisuuden vaiheissa.
Saloralle tärkeimpiä kansainvälisiä kontakteja olivat hollantilainen Philips ja länsisaksalainen Telefunken, joiden kanssa yhteistyössä yhtiö pystyi seuraamaan teknologian viimeisimpiä käänteitä ja hankkimaan myös komponentteja. Nämä teknologiset yhteydet edistivät myös televisiovalmistuksen aloittamista 1950-luvun lopulla. Lisäksi 1960-luvun alussa Salora hankki televisioihinsa amerikkalaisen Sylvanian kuvaputkiteknologiaa, joka uudenaikaisti televisioiden toimintaa ja ulkoasua.
Salora Oy:n tv-tehtaan laboratorio 1976. Kaikki Saloran televisiot olivat oman tuotekehityksen tulosta. Tuotekehitys- ja suunnittelulaboratoriossa työskenteli yli 70 insinööriä ja teknikkoa.
Saloran Junior- ja Boston-televisiot.
Salora painotti 1960-luvun kuluessa televisioiden transistorointia, mikä nosti yhtiön teknologisesti edelläkävijäksi alallaan. Televisiomalleja kehitettiin määrätietoisesti puolijohdetekniikkaan perustuviksi, ja näin muun muassa vastaanottimien virrankulutusta laskettiin merkittävästi vanhempaan niin kutsuttuun putkiteknologiaan verrattuna.
Saloran mustavalkotelevisioiden huipputuotteeksi muodostui Boston-mallisto, jonka ensimmäiset jo paljolti transistoroidut mallit – Boston 8, 10, 12 – tulivat markkinoille vuosina 1963–1965. Kehitys kulminoitui vuonna 1965 Salora Junior -matkatelevisiossa, joka oli kokonaan puolijohtein toteutettu; koneisto rakennettiin transistoreilla ja diodeilla. Vuosikymmenen lopulla Salora toi markkinoille ensimmäiset kokonaan transistoroidut normaalikokoiset televisiot, kuten Boston 24 -mallin vuonna 1969.
Teknologisesti käänteentekevä vaihe oli väritelevision kehittäminen 1960-luvun jälkipuoliskolla. Vuosiin 1966–1968 ajoittuneen kehitystyön tuloksena valmistui ensin Salora VT01 -protomallisarja, josta markkinoille viimeisteltiin Finlandia-väritelevisio. Teknisesti edistyksellisenä Saloran ensimmäinen väritelevisio oli pääosin transistoroitu, osa sen kytkennöistä oli toteutettu piirikortein, ja koneisto oli osin jo moduulirakenteinen.
Väritelevisioaikaan siirtyminen merkitsi myös riskinottoa teknologisessa kehityksessä. Väritelevision kehitystyössä onnistuminen ei ollut itsestäänselvää: värinkäsittely, vastaanottimen tehon hallinta ja lisääntyvä komponenttiteknologia olivat teknisesti hyvin vaativia toteuttaa. Salora ryhtyi 1970-luvun alussa täystransistoroitujen ja ohutkaulakuvaputkella varustettujen mallien kehittämiseen. Vuoteen 1975 mennessä yhtiöllä oli jo poikkeuksellisen kehittynyt vastaanotinmallisto.
Tuote-esitteissä esiteltiin tehdasta ja uusinta tekniikkaa.
Vientimarkkinoille Salora varusteli vastaanottimet lisäksi langattomin kaukosäätimin ja teletext-toiminnoin. Myös hipaisunäppäimet ja pikakytkinjärjestelmät tulivat Saloran malleihin. Vuoteen 1977 mennessä Saloran teknologia toi markkinoille täystransistoroidun väritelevision sekä mahdollisuuden kahden eri värijärjestelmän (PAL, SECAM) vastaanottamiseen samalla televisiolla.
